Kaste

"Kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen." (Matt. 28:19)

Kasteessa ihmisestä tulee kirkon jäsen. Kasteessa ihmisestä siis tulee kristitty. Kaste on elämän tär­keim­piä ta­pah­tu­mia. Se on juhlava ja iloinen päivä. Seu­ra­kun­ta lah­joit­taa kas­te­tul­le hopeisen ristin kasteen jälkeen.

Or­to­dok­si­ses­sa kirkossa kastetaan kai­ke­ni­käi­siä lapsista aikuisiin. Usein­mi­ten kas­tet­ta­va on vauva. Kasteen myötä ihminen liittyy maa­il­man­laa­jui­seen yhteisöön. Or­to­dok­se­ja on maa­il­man­laa­jui­ses­ti noin 250 miljoonaa, mikä tekee or­to­dok­si­ses­ta kirkosta maailman toiseksi suurimman kris­til­li­sen kirkon.

Ohjeet ja neuvot alla koskevat en­sisi­jai­ses­ti vauvan kas­tee­seen liittyviä seikkoja. So­vel­tu­vin osin se koskee myös aikuisena kasteelle tulevan.


Kasteen jär­jes­te­ly alkaa ottamalla yhteyttä seu­ra­kun­taan. Kasteen on hyvä tapahtua kahden kuukauden sisällä syn­ty­mäs­tä, toki myö­hem­min­kin voi kastaa. Yh­tey­den­ot­to seu­ra­kun­taan on kuitenkin hyvä tehdä hyvissä ajoin, riip­pu­mat­ta kasteen ajan­koh­das­ta. Sovitaan kasteen ajankohta ja paikka. Tällöin on myös tilaisuus kysyä, jos jokin asia as­kar­rut­taa. Voi myös sopia ta­paa­mi­sen papin kanssa toi­mi­tus­kes­kus­te­lua varten.


Yh­tey­den­ot­to on mie­le­käs­tä tehdä, kun vauvan äidille (jos hän on ortodoksi) saapuu kirje seu­ra­kun­nas­ta parin viikon sisällä vauvan syn­ty­mäs­tä. Kirje sisältää lyhyen on­nit­te­lu­kir­jeen ja vi­ral­li­sen lomakkeen.

Kasteesta päättävät lapsen huoltajat yhdessä. Äiti on kuitenkin mää­rää­väs­sä asemassa, jos sopua ei löydy. Toki jos isä on ortodoksi ja äiti esi­mer­kik­si lu­te­ri­lai­nen, voidaan vauva kastaa äidin suos­tu­muk­sel­la or­to­dok­sik­si. Kyse on yh­tei­ses­tä so­pi­mi­ses­ta. Or­to­dok­si­nen kirkko toivoo, että lapset kas­tet­tai­siin or­to­dok­seik­si.


Luontevin paikka kasteelle on kirkko. Siellä on kaikki tar­vit­ta­va vä­li­neis­tö sujuvaan kas­te­toi­mi­tuk­seen – kas­te­mal­jas­ta hoi­to­pöy­tään. Oulun or­to­dok­si­sel­la seu­ra­kun­nal­la on monta pyhäkköä seu­ra­kun­nan alueella, ja ne kaikki ovat käytössä.


Mer­kit­tä­vin syy ei kui­ten­kaan ole käy­tän­nöl­li­nen. Kirkon luon­te­vuus kasteen paikkana on se, että kaste on ni­me­no­maan kirkon jäseneksi tulemista.


Kaste kotona on toki mah­dol­li­nen. Syy ko­ti­kas­tee­seen voi olla vaikkapa etäisyys kirkkoon tai vauvan heikko ter­vey­den­ti­la. Kysymys kasteen paikasta ei ole kyn­nys­ky­sy­mys, mutta seu­ra­kun­ta toivoo, että kaste ta­pah­tui­si kirkossa.


Toi­mi­tuk­sen jälkeiset kas­te­juh­lat jär­jes­te­tään usein kotona. Näin voi menetellä vaikka kaste ta­pah­tui­si­kin kirkossa. Itse asiassa juh­la­jär­jes­te­lyil­le on jopa enemmän tilaa, kun itse kaste toi­mi­te­taan kirkossa. Or­to­dok­sis­ta seu­ra­kun­ta­sa­lia voi myös käyttää kas­te­juh­laa varten.


Kummeja voi olla useampi kuin yksi, mutta ainakin yhden kummin tulee olla or­to­dok­si­sen kirkon jäsen ja mie­lel­lään samaa su­ku­puol­ta kuin kas­tet­ta­va. Or­to­dok­si­kum­mi lausuu kasteessa muun muassa us­kon­tun­nus­tuk­sen kas­tet­ta­van puolesta


Kaste ei ole nimenanto, vaikka näin monesti aja­tel­laan. Itse kastetta edeltää kylläkin ni­men­an­totoi­mi­tus, mutta itse kasteella ei ole ni­men­an­non kanssa mitään tekemistä. Itse asiassa nimenanto voidaan toimittaa eril­li­se­nä toi­mi­tuk­se­na kah­dek­san­te­na päivänä syn­ty­mäs­tä.


Or­to­dok­si­sen perinteen mukaan annetaan vain yksi nimi. Toki useam­pia­kin voi olla, mutta ihmistä pu­hu­tel­laan yleensä yhdellä nimellä, joten yksi nimi on jo riittävä.


Nimen – tai ainakin yhden niistä – tulisi olla kris­til­li­nen. Suurin osa suo­ma­lai­sis­ta nimistä on juu­ril­taan kris­til­li­siä. Esi­merk­sik­si Antti-nimi viittaa Andreak­seen, joka osaltaan viittaa apostoli Andreak­seen. Matti viittaa Mat­teuk­seen ja Liisa Eli­sa­be­tiin. Nimi siis samalla viittaa suo­je­lus­py­hään.



Avio­liit­to

Or­to­dok­si­ses­sa kirkossa avio­liit­to on sa­kra­ment­ti. Tämä kertoo siitä, että avio­lii­tol­la on keskeinen sija or­to­dok­si­ses­sa kirkossa.


Ennen avio­lii­ton sa­kra­ment­tia on suo­ri­tet­ta­va avio­lii­ton esteiden tutkinta. Usein puhutaan ”kuu­lu­tuk­ses­ta”. Esteiden tutkinta on lain vaatimaa ja siinä var­mis­tu­taan, että aiottu avio­liit­to on lain mukaan sallittu - esteetön. Esteiden tutkinta tehdään seu­ra­kun­nas­sa. Yhden osapuolen ollessa lu­te­ri­lai­nen, esteiden tutkinta voidaan myös tehdä lu­te­ri­lai­ses­sa seu­ra­kun­nas­sa. Tutkinta voidaan myös tehdä mai­straa­tis­sa. Tut­kin­ta­kaa­vak­keen al­le­kir­joit­ta­vat molemmat. Todistus es­teet­tö­myy­des­tä solmia avio­liit­to on voimassa neljä kuukautta.


Teh­des­sään esteiden tutkinnan – kuu­lu­tuk­sen – voi samalla varata kirkon ja sopia toi­mi­tus­kes­kus­te­lus­ta papin kanssa. Oulun or­to­dok­si­sen seu­ra­kun­nan kaikki pyhäköt ovat käy­tet­tä­vis­sä ja toivottu vih­ki­päi­vä onnistuu melkein varmasti. Tällöin vih­ki­päi­vä­kin tulee valituksi. "Vih­ki­har­joi­tus" voidaan tarpeen tullen järjestää kaavan ja muiden asioiden lä­pi­käy­mi­sek­si.


"Kirk­ko­häät" eivät vält­tä­mät­tä ole suuret häät. Toisinaan kuulee sa­not­ta­van: "Halusimme pienet häät ja siksi menimme mai­straa­tis­sa naimisiin." Itse asiassa kaava on sama, olkoot häät suuret tai pienet. Häiden suuruus – myös kus­tan­nuk­sil­taan – aiheutuu pel­käs­tään hää­juh­las­ta, ei seu­ra­kun­nas­ta.


Avio­liit­to on enemmän kuin vain toimitus. Tämä saattaa unohtua hää­jär­jes­te­lyi­den tii­mel­lyk­ses­sä. Avio­liit­to viittaa pa­ri­suh­tee­seen ja liittoon, eikä yksin vih­ki­toi­mi­tuk­seen. Avio­liit­to toteutuu elämässä. Ihmisen ei ole hyvä olla yksin, kertoo jo Raamattu. Avio­liit­to on jakamista ja saamista. Eräs or­to­dok­si­sen vih­ki­mi­sen rukous ilmaisee kauniisti ajatusta avio­lii­tos­ta elämänä.


"Valtias, ota vastaan meidän, sinulta apua anovien rukous, ja ollen täälläkin läsnä nä­ky­mät­tö­mäl­lä suo­je­luk­sel­la­si siunaa tämä avio­liit­to, ja anna näille pal­ve­li­joil­le­si rau­hal­li­nen elämä, pit­käi­käi­syys, ymmärrys, kes­ki­näi­nen rakkaus rauhan yh­dys­si­tees­sä, kauan elävät jäl­ke­läi­set, siunausta lapsista, kunnian kuih­tu­ma­ton seppele.

Salli heidän nähdä lap­sen­lap­set, varjele heidän yh­tei­se­lä­mään­sä vapaana juo­nit­te­luil­ta, ja anna heille ylhäältä taivaan kastetta ja maan li­ha­vuut­ta.

Täytä heidän talonsa vehnällä, viinillä ja öljyllä, ja kaikella hy­vyy­del­lä, jotta he ja­kai­si­vat puut­tees­sa ole­vil­le­kin, ja anna myös läsnä oleville kaikki heidän pe­las­tuk­sek­seen anomansa."

Hautaus

Or­to­dok­si­nen hau­taus­toi­mi­tus on ennen kaikkea rukousta vainajan kuo­le­mat­to­man sielun puolesta. Sen aikana tois­te­taan usein lyhyttä rukousta: Saata, Herra, lepoon nukkuneen pal­ve­li­ja­si sielu. Tämä rukous sopii hyvin myös kuo­li­nil­moi­tuk­seen tai kuk­ka­lait­tee­seen lii­tet­tä­väk­si muis­to­lauseek­si. Toinen paljon käytetty muis­to­lause on ”Ollos iäti muistettu”. Tähän tar­koi­tuk­seen sopii hyvin myös pää­siäi­stro­pa­ri ”Kristus nousi kuol­leis­ta, kuo­le­mal­la kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi”.


Kun kuolema kohtaa

Ottakaa en­sim­mäi­se­nä yhteyttä alueenne seu­ra­kun­nan pappiin. Hänen kanssa sovitaan hau­taus­toi­mi­tuk­seen liit­ty­vis­tä yk­si­tyis­koh­dis­ta: koska ja missä hautaus toi­mi­te­taan ja mihin vainaja haudataan. Jos papin toivotaan olevan paikalla mah­dol­li­ses­sa muis­to­ti­lai­suu­des­sa, myös tästä on hyvä sopia etukäteen jotta pappi osaa varata ti­lai­suu­teen riit­tä­väs­ti aikaa.


Vainajan hau­taus­pal­ve­lus toi­mi­te­taan aina sen mukaan, mihin kirkkoon hän on kuulunut.  Or­to­dok­si­sen kirkon jäsenen siu­nauk­sen voi toimittaa ai­noas­taan or­to­dok­si­sen kirkon pappi.


Hau­taus­päi­vä­nä

Omaiset ke­rään­ty­vät pyhäkköön odot­ta­maan vainajaa, joka tuodaan kirkkoon noin varttia ennen pal­ve­luk­sen alkua. Suit­su­tusas­ti­aa kantava pappi ottaa hänet vastaan kirkon ovella.

Arkku kannetaan keskelle kirkkoa ja avataan. Vainajan rinnalle arkkuun asetetaan pieni ikoni. Arkkuun voi ha­lu­tes­saan laittaa myös kukkia. Omaisille jaetaan hau­taus­toi­mi­tuk­sen ajaksi käteen kirk­ko­kynt­ti­lät eli tuohukset. Var­si­nai­sen hau­taus­pal­ve­luk­sen aikana on tapana seistä. Pyhäkössä on istuimia niille, jotka kaipaavat le­po­tau­koa. Hau­taan­siu­naa­mi­nen kestää noin 45 minuuttia riippuen saat­to­väen määrästä.


Pappi kertoo ennen hau­ta­jais­ten alkua toi­mi­tuk­sen kulusta saat­to­väel­le. Pää­si­säl­tö on ru­kouk­ses­sa edes­men­neen puolesta sekä hyvästien jät­tä­mi­ses­tä maan päällä.

Hau­taus­toi­mi­tuk­sen lopulla pappi siunaa vainajan arkkuun ris­tin­muo­toi­ses­ti lai­tet­ta­val­la hiekalla. Tämän jälkeen arkku suljetaan. Kukat voi laskea arkulle tässä vaiheessa tai jää­hy­väis­ten yh­tey­des­sä. Sään salliessa ne voidaan laskea myös haudalla. Kirkosta pois­tu­taan niin, että pappi ja laulajat kulkevat arkun edellä. 


Usein pal­ve­luk­sen jälkeen pidetään muis­to­ti­lai­suus, joka on va­paa­muo­toi­nen ja sen si­säl­lös­tä voi sopia papin kanssa. Muis­to­ti­lai­suut­ta varten seu­ra­kun­tan­sa­li on va­rat­ta­vis­sa käyt­töön­ne ha­lu­tes­san­ne.


Or­to­dok­si­ses­sa pe­rin­tees­sä rukous jatkuu myös hau­ta­jais­ten jälkeen, ja edes­men­neen puolesta voidaan toimittaa muis­to­pal­ve­lus 40 päivän kuluttua kuo­le­mas­ta joko kirkossa tai haudalla. Sen toi­mit­ta­mi­ses­ta voi sopia papin kanssa hau­ta­jais­ten yh­tey­des­sä tai siitä voi soittaa seu­ra­kun­taan myöhemmin.

KA­TU­MUK­SEN SA­KRA­MENT­TI

”Kaiken mitä olet sanonut minulle ar­vot­to­mal­le ja kaiken mitä et saanut sanotuksi joko tie­tä­mät­tö­myy­des­tä tai unohtaen, olipa se mitä tahansa, Jumala antakoon sinulle anteeksi tässä ja tulevassa ajassa.” 

(Ka­tu­muk­sen sa­kra­men­tin ru­kouk­sis­ta)


Or­to­dok­si­ses­sa kirkossa katumus on sa­kra­ment­ti. Usein puhutaan myös syn­nin­tun­nus­tuk­ses­ta tai ripistä.

Ka­tu­muk­sen sa­kra­ment­ti on luon­nol­li­nen osa kris­til­lis­tä elämää. Se koskee kaikkia, myös papistoa. Kyse on paluusta ja elämän suun­nan­muu­tok­ses­ta.


Monet osal­lis­tu­vat ka­tu­muk­sen sa­kra­ment­tiin suuren paaston aikaan, keväällä hyvissä ajoin ennen pää­siäis­tä. Toiset käyvät syn­nin­tun­nus­tuk­sel­la kaikissa kirk­ko­vuo­den paas­tois­sa, siis neljästi vuodessa. Toiset tätäkin useammin. Eräs pappi opetti viisaasti, että ka­tu­muk­sen sa­kra­ment­ti on ”par­haim­mil­laan tapa, jota ei ole otettu tavaksi”. Eräs toinen taas tokaisi: ”Miet­ti­kää­pä hiukan, miltä näyttää ihminen, joka ei ole ker­taa­kaan eläessään pe­sey­ty­nyt! Sielukin kaipaa pesua...”


Kirkkoa on verrattu hen­gel­li­seen ”pa­ran­to­laan” tai ”sai­raa­laan”. Ka­tu­muk­sen sa­kra­men­tis­sa sa­no­taan­kin: ”Katso, tulit pa­ran­tuak­se­si, varo, ettet menisi pois pa­ran­tu­mat­to­nana.” Tämä ulot­tu­vuus korostaa syntiä ”sairauden” kal­tai­se­na ja näin on kyse paljon sy­väl­li­sem­mäs­tä, kuin vain jonkun säännön rik­ko­mi­ses­ta.

It­se­tut­kis­ke­lu on osa val­mis­tau­tu­mis­ta ka­tu­muk­sen sa­kra­ment­tiin. Paljon meissä on hyvää ja ihail­ta­vaa, mutta on myös muuta. Re­hel­li­nen it­se­tut­kis­ke­lu on hyvästä. Paasto on hyvä aika tälle. Paaston hiljainen ja rau­hal­li­nen elä­mä­tyy­li ja paas­to­ju­ma­lan­pal­ve­luk­siin osa­lis­tu­mi­nen ovat suotuisia it­se­tut­kis­ke­lul­le.


Eräs piispa vertasi tätä it­se­tut­kis­ke­lua ar­keo­lo­gi­seen kai­vauk­seen.

Tällainen etenee va­ro­vai­ses­ti, kerros ker­rok­sel­ta. Löydökset eivät saa mennä rikki. Muu aines pois­te­taan. Kerros ker­rok­sel­ta edetään, arasti. Liian rajusta ja hol­tit­to­mas­ta ete­ne­mi­ses­tä syntyy vain vahinkoa ja tuhoa. It­se­tut­kis­ke­lus­sa on hyvä edetä mää­rä­tie­toi­ses­ti, mutta rau­hal­li­ses­ti. Jos itseensä menee ”hen­gel­li­sel­lä kai­vin­ko­neel­la” on jälki rumaa.


Evääksi it­se­tut­kis­ke­luun voi ottaa kymmenen käskyä ja eri­tyi­ses­ti Kris­tuk­sen antaman käskyn, johon tiivistyy kaikki olen­nai­nen elämässä: "Rakasta Herraa sinun Jumalaasi yli kaiken, ja lä­him­mäis­tä­si niin kuin itseäsi. Tämän pohjalta kannattaa siis pohtia eri­tyi­ses­ti kolmea suhdetta: suhdetta Jumalaan, lä­him­mäi­siin ja itseemme.


Uskon heikkous, vähyys ja elävän ju­ma­la­suh­teen puute. Ru­kouse­lä­män tila. Ju­ma­lan­pilk­ka. Rakkauden puute lä­him­mäis­tä kohtaan. Kateus. Juoruilu. Valehtelu. Kiit­tä­mät­tö­myys. Koh­tuut­to­mat ja itsekkäät vaa­tui­muk­set puo­li­sol­ta ja lapsilta. Aviorikos. Sopimaton, pai­nos­ta­va ja epä­oi­keu­den­mu­kai­nen puut­tu­mi­nen muiden elämää, vaikkapa lapsien. Puo­lu­eel­li­suus työ­elä­mäs­sä. Tees­ken­te­ly. Ylpeily. Mie­lis­te­ly. Si­veet­tö­myys. Rahanhimo. Ahneus. Viha. Vä­lin­pi­tä­mät­tö­myys.


Yllä on vain pieni otos kaikesta mistä voi kertoa ka­tu­muk­sen sa­kra­men­tis­sa. Tärkeää on muistaa, että keskeistä ei ole se mitä muut tekevät, vaan mitä itse on tehnyt. Ka­tu­muk­sen sa­kra­men­tin yh­tey­des­sä voi myös käydä kes­kus­te­lua papin kanssa, saada neuvoja tai opastusta. Ehkä on jotain, joka painaa mieltä.

Pappi on läsnä tukena, to­dis­ta­ja­na ja sa­kra­men­tin toi­mit­ta­ja­na. An­teek­sian­to tulee Jumalalta.

Kaikki on vai­tio­lo­vel­vol­li­suu­den piirissä ja pappia sitoo ehdoton vai­tio­lo­vel­vol­li­suus.


Nykyään voi pappiin ottaa yhteyttä monin eri tavoin. Pu­he­li­mit­se, säh­kö­pos­tit­se tai jopa so­si­aa­li­ses­sa mediassa. Myös ju­ma­lan­pal­ve­luk­sen yh­tey­des­sä voidaan sopia aika ta­paa­mi­sel­le.

POHJOIS-SUOMEN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA


KIRKKOHERRANVIRASTO

Torikatu 74, 90120 Oulu

p. 044 5115 741

email: pohjoinen@ort.fi


Virasto avoinna ma-pe klo 9-12


Virkatodistukset tilataan keskusrekisteristä

p. 040 358 3625


Kirkkoherra Marko Patronen
p. 044 5115 742


Pappi Tuukka Rantanen
p. 044 5115 744

Kanttori Juhani Matsi

p. 044 5115 743


Kanttori Leena Lomu

p. 044 5115 748


Hiippakunnan päivystävä pappi

p. 045 225 7002 (ei tekstiviestejä)


email: etunimi.sukunimi@ort.fi

Aamun Koiton verkkolehti

sekä näköisversio:

1639735678315_ak3-me.JPG
1641222959120_aamun_koitto_nega_nelio-sm.jpg

© Pohjois-Suomen ortodoksinen seurakunta. Kaikki oikeudet pidätetään.